Pyrimme siksi
sopeutumaan vallitseviin olosuhteisiin ja tuottamaan
Robin Fincker (vas.),
Vincent Courtois ja Daniel
Erdmann pureutuvat
soundcheckiin.
22. Lähinnä nostamme
sellon tasoa, jotta se on tasapainossa saksofonien
kanssa. raportti
Hifiä livenä
Teksti ja kuvat Matti Komulainen
Äänentoisto
kiertueella
Jazzissa sointi ja kaikki sen osatekijät ovat
avainasemassa myös konserttitilanteessa. Hifimaailma tutki, miten suomalaisliettualainen Mikko Innanen & Innkvisitio ja
ranskalais-saksalainen Vincent Courtois Mediums
ratkaisivat asiat Vapaat äänet -kiertueella.
TALLINNALAISEN klubin NO99:n lavalle kannetaan
tavaraa yllättävän niukasti. Vincent Courtois?n sello
toimii estradin keskipisteenä. Se on siinä,
toteaa Courtois satojen keikkojen kokemuksella.
?Tällä kiertueella soitamme pääosin pienissä saleissa, mikä merkitsee lähes täysin akustista sointia. Puhallinten äänitasojen kokeilun jälkeen trio
soittaa yhdessä vielä muutaman tahdin. Kaikki on hyvin luonnollista, eikä meidän tarvitse ponnistella äänikuvan erottelun vuoksi. Kuulemme toisemme hyvin myös improvisoidessa, joten ongelmia ei ole. Soundcheck pääsee
vauhtiin, kun ranskalaissellistin äänen muokkausta
hoiteleva pedalilauta on kytketty ja testattu monitorien kautta. Vapaat äänet -promoottori, Suomessa vuodesta 1995 asunut ranskalainen Charles Gil kommentoi sointia salin puolelta.
Sitten klubin äänimies Martin Hein tuo mikrofonit
Daniel Erdmannin ja Robin Finckerin tenorisaksofoneille. Kiertue
asettaa äänentoistolle kuitenkin monenlaisia
haasteita. Näin voimme keskittyä
pääasiaan eli musiikkiin ja unohtaa teknisen puolen.?
Esiintyjä on hyvin riippuvainen konserttipaikasta.
Sointiin vaikuttavat talon akustiikan ohella monitorien ja muiden laitteiden laatu sekä ihmismäärä.
?Näihin asioihin emme voi vaikuttaa
Se tuottaa runsaasti resonansseja, jotka aiheuttavat helposti kiertoa. Sijoitan telineisiin kaksi Schoeps-mikrofonia ja tiedän
saavani upean lopputuloksen. Sellon ääniala on niin laaja, että kitaralle tarkoitettu vahvistin toistaa hyvin ylärekisterin mutta hukkaa bassopään. Hän on äänittänyt Mediums-albumin lisäksi sellistin soololevyt. Ne kuulostivat kamalalta
kierron vuoksi. Vaikka katto ja osa seinistä on vaimennettu
akustiikkalevyin, kaikuja ja heijastuksia tulee paljon.
Työtä hankaloittaa vielä se, että miksauspöytä sijaitsee kaikuisalla alueella.?
Illan keikka vetää klubin lähes täyteen paitsi jazzfaneja myös paikallisia muusikoita. sävyihin, joita puhtaasti akustisesta instrumentista ei saa ulos.?
Courtois kehuu ääniteknikko Gérard de Haroa,
joka hallitsee soinnin mahdollisuudet. Sillä saavuttaa aidon,
akustisen sellosaundin, mutta minulla ei ole sille
käyttöä, koska sillä ei voi soittaa kovin lujaa. Siksi suosin
kaksitiemonitoreja, jotka toistavat signaalin sellaisenaan ilman korostuksia?, Vincent Courtois kertoo.
Courtois alkoi muokata sellon ääntä 15-vuotiaana soittaessaan koulubändissä ?eräänlaista punkia
erittäin lujaa?.
?Ensimmäiseksi kokeilin kitaramikrofoneja, jotka sijoitin kielten alle. Silloin kuulemme toisemme
oikein, eivätkä tilaongelmat haittaa keskittymistä.?
Yhdessä ja erikseen
Helsingissä Vapaat äänet -turneeseen liittyy Mikko Innanen & Innkvisitio, ja seurue matkaa kohti Turkua,
joka on kiertueen Suomen-osuuden avauskaupunki.
Kamat kannetaan Turun seudun musiikkiopiston saliin yhdessä, ja pystytys alkaa saman tien.
Yhtyeen rumpali Joonas Riippa säätää settinsä tilaan sopivaksi. Voin kytkeä selloni pasysteemiin ja olla varma, että soin aina samalla tavalla. Baari, siitä nouseva portaikko ja eri suuntiin
avautuva tila on akustisesti hankala ympäristö, Martin Hein sanoo.
?Lavan oikealla sivulla on tilaa ja yleisöä, etupuolella baaritiski ja pylväitä. Pidän
enemmän hyvästä elektro-akustisesta saundista,
jolla sellon sointia voi viedä aivan uuteen suuntaan
. Mediumsissa idea on
kuitenkin elektro-akustisessa saundiyhdistelmässä.
Jos paikka on sopiva, saatan ottaa käyttöön lisäksi
ulkoisen mikrofonin ja miksata kiinteän mikrofonin
ja pedalien sähköisen saundin akustiseen.?
Sellistit utelevat kuulemma Courtois?lta, mitä
pedalia hän käyttää tämän tai tuon saundin saavuttamiseksi. Yhdeksässä
tapauksessa kymmenestä se toimii.?
Kalusto riippuu projektista.
?Käytän instrumenttiin kiinnitettävää Schertlerin
mikrofonia, mutta valmistajalla on myös soittimen
eteen asetettava versio. Se on
äänilähde ja ketjun tärkein lenkki. Itse tykkään, kun on puupintoja, ja
Virolainen äänimies Martin Hein virittää piuhoja Vincent Courtois?n sellolle.
Vincent Courtois säätää pedaleja.
Vincent Courtois Mediums:
Soittaja luo saundin
TRIOSSA sello ja fonit soivat lähtökohtaisesti eri
voimakkuuksilla. kansainvälisestikin tunnettu kitaristi Jaak Sooäär. Teknisiin ratkaisuihin katsomatta
saundi syntyy kuitenkin lähtökohtaisesti muusikosta, niin ylimieliseltä kuin se saattaakin kuulostaa. Häiritsevintä oli, kun ihmiset keskustelivat ja kilistelivät lasejaan. Keith
Jarrett, Ahmad Jamal, Mulatu Astatke, Steve
Swallow, Richard Galliano, Tomasz Stanko, Manu
Katché, Nik Bärtsch ja Jon Hassell.
?Monet tulevat äänittämään hänen kanssaan,
sillä hän hallitsee akustisen saundin. Oleellisin kysymys jää useimmilta
kuitenkin lausumatta.
?Vastaan aina, että keskity mikrofoniin. Saman kultakorvan palveluksia ovat viime vuosina hyödyntäneet mm. Läsnä on mm. Pyydän äänimiestä, ettei hän koske namikoihin: saundin kuuluu tulla flat-asetuksin ja ilman
mitään värityksiä tai huonekorjailuja. Vasemmalla nousee kivinen
portaikko. Sen jälkeen testasin muita mikrofoneja, jotka saivat sellon vaikuttamaan kissan rääkymiseltä. Hänen asemapaikkansa on Etelä-Ranskassa Studios La Buissonnessa. raportti
niissä puitteissa mahdollisimman paljon tavoitteidemme mukaisen lopputuloksen?, Courtois toteaa.
NO99 toimii vanhassa teatterissa Tallinnan sydämessä. Tällaisessa tilanteessa pyrimme soittamaan lähekkäin. Sitten löysin ekvalisointipedalit, joilla
voin nostaa tai laskea tiettyä taajuutta.?
Vähin erin hän oppi ylittämään tekniset ongelmat.
?Nyt käytän sveitsiläisiä Schertlerin mikrofoneja. Kun alan soittaa, päällimmäisenä kuuluu minun persoonani, olipa saundi sähköinen tai akustinen.?
23. Bassolle suunniteltu
nuppi taas tuo alataajuudet hyvin esille, muttei
pysty toistamaan ylimpiä äänikertoja. Jos haluan tehdä akustisen albumin, pyydän hänet mukaan. Mitä se merkitsee äänentoistollisesti, kun lisäksi instrumenttien äänialat liikkuvat
samalla skaalalla?
?Sello on vaikea instrumentti vahvistaa. Voit kytkeä sen jälkeen kaiun, särön, flangerin tai minkä tahansa
muun efektin. Encorejen jälkeen Courtois pyyhkii hikeä ja toteaa, ettei
isoja yllätyksiä ilmennyt.
?Odotin enemmän jälkisointia porraskäytävän ja pylväiden vuoksi. Kun se on kunnossa, voit tehdä mitä haluat. Riipan mukaan paikkoja, jotka ovat
akustisesti ideaaleja sekä puhaltimelle että rummuille,
on harvassa.
?Huonetta täytyy kuunnella ja virittää rummut
sen mukaan. Saundi on kohdallaan
Kuopiossa.
Kun piuhat on saatu kiinni, Piki soittaa testiksi Donald Fagenin albumia The Nightfly.
?Donald Fagen on todettu hyväksi. Courtois?n trio toivoo viivasuoraa, ja minulla on heidän aikanaan pa kiinni. Sointiaan hän kontrolloi monitorin kautta, joka on aktiivinen kaksitiekaiutin Dynacord AM12. Jazzliitto on tällä hetkellä suurin työnantaja, minkä ohessa ?Viiking Musiikki täyttää tyhjät ajat. Pyrimme yleensä siihen, että kuulemme toisemme akustisesti.?
Balanssi syntyy lavalla vuorovaikutteisesta kontrollista, jolla kukin säätelee ulosantiaan, tähdentää bändin kosketinsoittaja Seppo Kantonen.
?Kukin muusikko hahmottaa oman roolinsa ja
paikkansa soivassa kokonaisuudessa. Niitä käytetään nyt foneilla mutta ne toimii
melkein missä vaan. Tässä vaiheessa tarkkailen balanssia instrumenttien välillä sekä sitä, miten ne erottuvat äänikuvasta.?
Tila sanelee, mihin pyritään
Piki Lappalaisen ensimmäinen ammattikeikka oli 1998, ja jazzin parissa hän on viihtynyt
vuodesta 2003. Laulumikki
toimii hienosti tenorin äänialan kanssa. Hän on tehnyt aika paljon
näitä rundeja ennen minua ja tekee vieläkin. Roolitan itseni kokonaissaundiin, jonka kuvittelen lavalla olevan. Ne on isokalvoisia konkkamikkejä, joiden dynamiikka on huikea. Samalla katsotaan monitorien volyymitaso.
Sitten kukin muusikko soittaa omaa instrumenttiaan vuorollaan. Mikrofonivalinnoilla voi nostaa yksittäisiä instrumentteja, samoin niiden suuntauksella ja etäisyyden
kontrolloinnilla.?
Lappalaisen mukaan livenä on mahdollista toisintaa yhtyeen studiosointi sävyineen ja
balansseineen.
?Liian tarkkaa ei kuitenkaan kannata lähteä tekemään. Puhaltajalle sellainen voi taas olla liian raskas. Siten saavutetaan mahdollisimman orgaaninen saundi.?
Parhaaseen livesaundiin päästään pohjimmiltaan yksinkertaisin keinoin.
?Lavabalanssit ja -volyymit kuntoon. Kuunnellaan esiintyjää, ja sen
mukaan eletään, miten bändi toimii.?
Lappalaisen työkalusetin keskuksena toimii kompakti Allen & Heath iLive-R72-pöytä.
?Olen koonnut setin mieleiseksi Antikaisen Kimmon kanssa. Saliääni tulee Electro-Voice SX300 -parin kautta.
Balanssi on helppo saavuttaa jopa tässä tilassa, kun muuttuvia tekijöitä lavalla on vähän.
Äänipöytä on vanha Soundcraft Series Two, joka löytyi teatterin vintiltä.
?Se oli pääosin pimeänä, mutta perusteellisen huollon myötä se toimii nyt kuin uusi.
Se on mainio mikseri ja toimii hyvin akustisen ja sähköisen musiikin kanssa.?
Ääni tehdään bändikohtaisesti.
?Aloitan kuuntelemalla, miltä bändi kuulostaa ilman vahvistusta. Siinä pitää prässätä enemmän tai joutuu ottamaan monitorin.?
Äänimies-autonkuljettaja Piki Lappalainen hoitaa
mikityksen ja vetää piuhat muusikoiden työpisteistä
miksauspöytään. Tästä tiskistä löytyy enemmän mahdollisuuksia kuin jaksaa muistaa.?
?AKG 414 -mikrofonit on Mikko Innasen. Kahdeksan keikan katselmuksen
aluksi mukana on ekstraa, sillä äänimies haluaa löytää
toimivimman laitekokonaisuuden.
?Kiertueen ekalle keikalle otan kaiken, mitä saattaa
ehkä tarvita. Kysyn muusikoilta,
mitä he haluavat. Sellisti haluaa, että käytetään pelkkiä monitoreja. Sen jälkeen bändi on yleensä niin
hyvässä balanssissa ja lähtösaundit kohdillaan, ettei
tarvitse kuin pikkuisen vahvistaa sointia.?
Mikko Innasen mukaan tekniikka on muusikolle
apuväline, joka palvelee musiikkia.
24
Vapaat äänet -kiertueen mikrofonivalikoimaa: neljä Shure SM58:aa,
Audio-Technica AT4081-pari sekä kaksi AKG C214:ää.
Martin Heinin äänipyötä kunnostettiin perusteellisesti ennen nykyistä käyttöä.
Mikko Innanen & Innkvisitio ja Piki Lappalainen roudaavat kalustoa
Turun seudun musiikkiopiston saliin.
?Jazzissa on lähtökohtana, että sitä parempi mitä
vähemmän äänentoistoa. Keikoilla pyrimme välttämään monitoreja. NO99:n lisäksi häntä työllistävät
jatko-opinnot musiikkiakatemiassa, jossa hän perehtyy sävellykseen. Minulle jää periaatteessa vain myötäily. Esimerkiksi TC Electronic RPT-1 Nova Repeater -kaikuefekti on huippulaite, joka
soi todella hyvin. Sellistin toiveen mukaan kaikki ajetaan monona.?
?Molemmille saksofoneille valitsimme Electro-Voicen N/D767a -mikrofonit. Bändiä miksatessa on hyödyllistä ymmärtää, miten musiikki toimii teoreettisella tasolla.
Hein arvostaa Vincent Courtois?n kaltaisten ammattilaisten kanssa työskentelyä.
?Sellistille minun tarvitsi vetää vain xlr-kaapeli efektilautaa varten. Jos ne ovat pielessä, se on yleensä kaikkein häiritsevin asia keikoilla.?
tila on mieluummin vähän kuiva kuin soiva. Ääniteknikon on tunnettava miksattava musiikki, eli yhtyeen töihin pitää perehtyä ennakkoon.?
?Sitten säädetään saksofonistien kanssa, käytetäänkö terävämmän vai pehmeämmän lopputuloksen tuovia mikrofoneja. Olen tavallaan heidän leivissään. Kun sillä virittää pa:n, kanaviin ei tarvitse yleensä
enää koskea jazzbändien kanssa.?
?Jos sointi on vähän nuhjuinen ja epäselvä, sitä lähinnä selkeytetään. Se
on hyvä tämmöisissä bändeissä, joissa soittajat osaavat liikkua sen mukaan, mitä haluavat tulevan ulos. Minulla on
soittimissa sähköä, mistä johtuen tulee joskus yli- tai
alilyöntejä, kun kaikki saundit ei taivu sellaiseen dynaamisuuteen kuin haluaisi. Varsinainen homma alkaa joka paikassa
pa:n virityksestä. raportti
Hifiä livenä
Vapaat äänet -kiertueen
äänimiesten valinnat
MARTIN Hein on tehnyt liveääntä seitsemän vuotta. Kysymyksessä on aika pitkälle kuvitteleminen, sillä et voi
kuulla sitä, miltä kaikki lopulta kuulostaa lavan edessä.?. Hän satsaa laatuun
Yhtäkkiä oivalsin, että siihenhän voi itse vaikuttaa. Pienetkin nyanssit kuuluvat. Hienosäätö tehdään sitten lavalla.?
Ryhmän liettualaisvahvistus Liudas Mockunas toteaa soinnin syntyvän monesta osatekijästä.
?Tällä bändillä on ainutlaatuinen saundi. Sinänsä
instrumentilla ei ole loppujen lopuksi väliä, vain sillä kuka sitä soittaa. Persoonallisuus
tulee aina läpi, ja soitin on pohjimmiltaan vain väline.?
Mockunasin mukaan Innkvisitio kuulostaa loppupeleissä hyvin suomalaiselta, mikä
juontuu ?maasta ja sen mentaliteetista?.
?Se on enemmänkin tunneasia kuin sanoiksi puettava määritelmä. Pitää ymmärtää, mitä muut yrittävät tehdä ja reagoida siihen omalla tavallaan.?
Vapaat äänet on ?harvinaislaatuinen luksuskiertue?, sillä mukana reissaa äänimies
Piki Lappalainen. Piki Lappalainen säätää sointeja kohdalleen
Turussa.
25. Jos
haluat että soitetaan hiljempaa, ala itse soittamaan
hiljempaa?, Innanen selvittää dynamiikan perussääntöä.
Keikan jälkeen illan aloitus toistuu päinvastaisessa
järjestyksessä. kolmikon balanssi on upea.
Innkvisition Mikko Innanen ja liettualaisvahvistus
Liudas Mockunas hyödyntävät puhallintyöskentelyssään herkkien mikrofonien resursseja. Piuhat irti, kamat nippuun ja autoon.
Diesel tulille ja kohti seuraavaa osoitetta.
Mikko Innanen & Innkvisitio
Balanssi kuntoon
MONISSA kokoonpanoissa saksofonia soittava Mikko Innanen tietää, että dynamiikka
syntyy muusikoiden keskinäisestä kommunikoinnista, toisten työskentelyn seuraamisesta ja siihen reagoimisesta intuitiivisella herkkyydellä.
?Kaikkien ei tarvitse soittaa samalla äänenvoimakkuudella koko ajan. Kun asiat on saatu kertaalleen kohdalleen, kaikkea ei tarvitse alkaa
alusta joka ilta, Seppo Kantonen myhäilee.
?Pikin tehtävä on katsoa, että lähtösaundi on sopiva siihen tilaan. Kyseessä on sama
asia kuin yksittäisissä muusikoissa. raportti
Yleisö täyttää salin lähes viimeistä istuinta myöten.
Vincent Courtois Mediumsin sello soi täyteläisesti
saksofonien säväyttäessä luonnollisella dynamiikallaan . Yleisö ei päästä bändejä ulos ilman encoreja.
?Minulle oli avainelämys, kun aikoinaan ärsyynnyin lavalla siitä, että muut soittivat liian kovaa. Soitamme jazzia, mutta emme ole lähtöisin jazzin
synnyinmaasta Yhdysvalloista. Ympäristö vaikuttaa ilmaisuun vahvasti.?
Mikko Innanen & Innkvisitio varmistaa yhtyebalanssin koesoitolla
ennen keikkaa.
Mikko Innanen & Innkvisitio livenä Turussa.
Vincent Courtois Mediums livenä Turussa.
Mikko Innanen (vas.) tallentaa keikat audiona ja videona muun
muassa YouTubea varten. Kun Kantonen irrottelee Riipan rumpuilotulituksen parina, bassopää hönkii kunnolla
muutamaan otteeseen. Jokaisella on oma saundinsa